Lähipalvelujen puolustaminen ei ole paniikinlietsontaa

Kokoomuksen valtuutettu Niko Aaltonen arvosteli (Aamuset 14.3.) kovin Turun Keskustan ja minun mielipidettäni maan kokoomusjohtoisen hallituksen kuntauudistuksesta. En tiedä kävikö nyt niin kuin sen koiran kanssa, johon kalikka on kalahtanut. Älähdys oli Aaltosella kuitenkin kova, joten en voi olla vastaamatta hänelle.

Paniikinlietsonnan ja väitetyn Turun haukkumisen sijasta kirjoituksellamme puolustettiin vahvoin sanakääntein lähipalveluita. Hyvin usein vaikuttaa siltä, että vain Keskustaa kiinnostaa puolustaa peruslähipalveluita kuten terveys-, koulu-, päivähoito-, kirjasto- ja liikuntapalveluita. Ilman kattavia lähipalveluita mikä tahansa taajama näivettyy ja muuttuu epähoukuttelevaksi paikaksi asua. Liitostilanteissa lähipalvelut ovatkin avainasemassa. Haluan Turkuun liittyvien kuntalaisten voivan jatkossakin luottaa turvallisin mielin lähipalveluihinsa.

 

Kokoomus junttaa nyt häikäilemättömästi pakolle perustuvaa kuntauudistusta, jossa kuntien kuulemiseksi riittää muutaman minuutin puheenvuorot ja lähidemokratiaa kehitetään ”perustettavan toimielimen” nimissä. Keskustan kuntaliitoskanta perustuu vapaaehtoisuuteen, olemassa olevien maakunnallisten päätöselimien demokratian lisäämiseen sekä lähipalveluiden vahvistamiseen. Siksi Keskustan kanta toimii myös kotikaupungissani Suomen Turussa.

M.O!

Kuntaliitokset ovat vältettävissä onnistuneella rakennemallilla

Niin kuin liian harva tietää, on Turun seudulla meneillään kaupunkirakennemallityö, jonka tavoitteena on luoda Turun seudun kuntien välille yhteinen maankäyttöstrategia. Tarkemmin sanottuna strategia pitää sisällään ainakin alkuvaiheessa yhteen sovitettavan maankäytön, asumisen sekä liikenteen – yhteisen yleiskaavan. Myöhemmin mukaan on liitettävissä myös palvelut ja energiantuotanto.

Kyseessä on merkittävä hanke, jonka tehtävänä on taata Turun seudun menestys kilpailussa muiden kasvavien kaupunkiseutujen kanssa. Turun seudun elinvoimaisuus vaikuttaa koko Varsinais-Suomeen, siksi RM35:ksi kutsuttu rakennemallityö kaipaa vakaata harkintaa ja riittävää julkisuutta, jotta myös kansanvalta toteutuu.

RM35:n ympärille on perustettu ohjausryhmä, joka koostuu kuntien virkamiehistä ja johtavista poliitikoista. Säännöllisten ohjausryhmien tapaamisten lisäksi on järjestetty nk. työpajoja, joihin on kutsuttu laajempi otanta viranhaltijoita, kunnanvaltuutettuja sekä maakuntahallituksen jäseniä. Työpajojen kautta olen myös päässyt osallistumaan rakennemallityöhön ja laittanut huomiolle pari varsin keskeistä asiaa, jotka mielestäni ovat epäkohtia.

Ensiksi rakennemallityöllä on aivan tolkuton hoppu. Jo toukokuun loppuun mennessä pitäisi olla selvillä mikä rakennemallivaihtoehto valitaan. Edellinen työpaja tarjosi seitsemän varsin kärjistettyä vaihtoehtoa totaalisen Turkuun keskittämisen ja pikkukaupunkeihin hajauttamisen väliltä. Radikaalit vaihtoehdot voivat toimia hyvinä työkaluina, mutta lopputuloksena pitää kuitenkin Turun seudun monimuotoisuutta kehittävä rakennemalli, jossa on kestävä punainen lanka.

Se toinen probleema on mielestäni juuri tuon punaisen langan uupuminen. Onnistuakseen rakennemallin pitää olla erilaisten kuntien tahtoa kunnioittava. Jokaisen yksittäisiä toivomuksia ei kuitenkaan voida rakennemallissa aina vain laittaa muiden vaatimusten päälle. Siksi tarvitaan punainen lanka, joka takaa rakennemallille asetetut kovat tavoitteet koko seudun kestävästä kehittämisestä.

Yhteisen yleiskaavan pitää hyödyntää Turun seudun vahvuuksia, edistää olemassa olevia kehityssuuntia sekä luoda kokonaan uusia ratkaisumalleja. Vahvuus on ennen kaikkea merellisyys, jota meille tarjoaa ainutlaatuinen Saaristomeri, jota meidän pitää pystyä hyödyntämään paremmin matkailussa ja kestävissä asumismuodoissa. Olemassa oleva kehityssuunta on mm. Raision, Turun ja Kaarinan yhteen kasvava yhdyskuntarakenne, joka suorastaan huutaa sinetöijäkseen modernia joukkoliikennettä.

Molemmat mainitut asiat tarvitsevat toteutuakseen energiaa, joka on mahdollista tuottaa Turun seudulla hajautetusti ja siten ekologisesti. Hajautettu energiantuotanto sallii myös nykyisen yhdyskuntarakenteemme kehittämisen terveellä omatunnolla. Toiseksi se vähentää paineita Turun seudun kaukolämpöverkon kapasiteetilta, jolloin korvattavalle Naantalin voimalaitokselle riittää oletettavasti paremmin jo olemassa oleva bioenergia.

Parempi Turun seutu pitää mielestäni toteuttaa sellaisella rakennemallilla, joka hyödyntää yhteisiä etujamme. Sen pitää vahvistaa kuntien omia vahvuuksia siten, että ne ovat yhteen sovitettavissa naapurien kanssa. Siten voimme välttää kuntaliitokset, joiden yhtä sivuvaikutusta – demokratiavajetta – ei olla vielä tarpeeksi hyvin ymmärretty.

M.O!

Kuntaliitoksia 2012 → isoon keskukseen vaan ainakin 100 000 landelle vain mökkejä palvelut voi aina ostaa netistä

Toivottavasti kuntaliitoksista vaalikeskusteluissa puhuttaessa päästäisiin paremmalle tasolle mitä esim. eläke-, kieli- tai maahanmuuttokeskusteluissa. Eläkkeistä puhuttaessa yleensä linjataan vain eläkeiästä, vaikka itse työuran pitäisi olla laajassa tarkastelussa. Mielelläni painottaisin näkökulman työllistymiseen, sillä jos saan koulutusta vastaavia töitä 28-vuotiaana, niin olen valmis tekemään töitä ainakin 65-vuotiaaksi saakka. Sillä ehdolla, että työnteko on motivoivaa, siitä saa toimeentulon ja se tuntuu jopa syntisen kivalta.

Kielistä pitäisi kai puhua vain ruotsia tai venäjää, vaikka itse kielten opiskelu on aikamoisessa alennustilassa. Kolme kotimaista kieltä huonosti taidettuna ei ole kielitaitoa. Maahanmuuttajien väitetään vievän työpaikat, vaikka samoihin duuneihin voisivat myös kantasuomalaiset työllistyä. Miksi maahanmuuttajien työttömyys on samaan aikaan niin suurta?

Kuntaliitosten kohdalla on puhuttu pitkään eri väestöpohjista. Paras-hankkeen ensimmäisen vaiheen myötä erääksi mystiseksi luvuksi muodostui 20 000 hengen peruskunta, josta kunnanisät soittelivat jopa ministeriöön: ”meillä on vain 19 500, riittääkö!?!”. Tarkat väestöpohjamäärät ovat nyt kaikonneet hieman taaemmaksi keskusteluista, mutta edelleen etenkin Kokoomus ja SDP vannovat suuriin kaupunkeihin keskittämisen nimeen, jossa kuntaliitoksia tehtäisiin nimenomaan suuria kaupunkeja synnyttämällä. Kuinka ne entistä suuremmat kaupungit toimisivat paremmin, kun nyt en tiedä yhtään suurkaupungin ihmeellistä menestystarinaa?

Toisaalta, olen vakuuttunut, että kuntarakenne muuttuu jälleen 2010-luvulla huomattavasti. Siksi on olennaista käydä kuntakeskustelua Asiaa-pohjalla, eikä sortua sellaisiin käsittämättömyyksiin kuin esim. vanha valtionainen Rakel Hiltunen 10. tammikuuta Helsingin Sanomissa, jossa hän toisti demarien näkemyksien kuntaliitosten lisäämisestä, mutta vannoi samalla lähidemokratian nimiin. Se on totaalisen mahdoton yhtälö. Esim. särkisalolainen ei uudessa 55 000 asukkaan Salon kaupungissa varmasti koe pystyvänsä juurikaan vaikuttamaan kaupungin asioihin lähidemokratialla.

Kokoomukselle haluan kertoa sellaiset terveiset, että vaikka kuinka he väittävät Varsinais-Suomessa olevansa koko maakunnan kehittämisen kannalla, niin kaikkea ei voi saada. Kokoomuksen häikäilemätön Turkuun keskittäminen ja Helsinkiin kumartaminen ei ole Varsinais-Suomen etu. Tarvitsemme vahvaa vuorovaikutusta nimenomaan Turun ja maakunnan muiden seutukuntien välille, jotta maakunta pysyy elinvoimaisena. Palveluverkosto ei voi seutukunnissa pysyä pystyssä pelkän kesäasumisen voimalla, vaikka Kustavin Alko kesällä hyvin myykin Ü.

Yritän vahvasti vaikuttaa siihen, että vaalien alla framille nousee Kuntaliiton ”Uusi kunta 2017” -ajatus, jossa nimenomaan pohditaan sitä, ”millainen on erilaisissa ympäristöissä elinvoimainen kunta, elävä itsehallinto ja suomalainen kunnallishallinnon järjestelmä”. Yksi suuri kuntamalli ei voi olla ainoa vaihtoehto. Ehkä Varsinais-Suomessakin vaihtoehto voisi olla nykyiset pienet peruskunnat huolehtimassa lähiperuspalveluista, ja suurempi maakunnan laajuinen aluekunta, joka huolehtisi esim. erikoissairaanhoidosta.

M.O!