Ympäristösopimuksesta uusi tammikuun kihlaus

Tammikuun kihlauksessa oli kyse julistuksesta, jossa työantajaosapuoli hyväksyi tammikuussa 1940 työntekijäosapuolen ja heidän kattojärjestönsä SAK:n tasapuoliseksi neuvotteluosapuoleksi työmarkkina-asioista sovittaessa. Julistus on ollut merkittävä osa suomalaista työmarkkinakulttuuria, jossa nimenomaan neuvottelemalla on pyritty sopimukseen, jossa kunnioitetaan molempien osapuolien tavoitteita.

Toisin sanoen, toimintatapa on ollut menestys, koska se on hyödyttänyt molempia osapuolia ja se on taannut siten suomalaiselle yhteiskunnalle rauhan kehittyä nykyiseen hyvinvointivaltiomalliinsa.

Nyt on mielestäni aika uudelle julistukselle ja paremminkin uudelle yhteiskuntasopimukselle, jota voitaisiin nimittää ympäristösopimukseksi. Tässä sopimuksessa löisivät kättä elinkeinoelämä ja ylisukupolvinen ympäristöajattelu. Konkreettisemmin se tarkoittaisi Suomen Keskustan ja Mari Kiviniemen ajamaa yhteiskuntasopimusta, jossa sitouduttaisiin kymmenien tuhansien työpaikkojen luomiseen kotimaisten vihreän talouden ympäristöinvestointien avulla.

Ympäristösopimuksessa investoinnit toteutettaisiin hiilineutraalin periaatteenmukaisesti, jolloin sitoutuisimme aktiiviseen panostukseen muun muassa uusiutuvan energian tuotantoon. Se tarkoittaisi tutkimus ja kehitys -varojen ohjaamista ympäristöteknologian kehittämiseen. Tuo insinööritaito hyödynnettäisiin uusiin innovaatioihin ja hyödykkeisiin – siis uusiin työpaikkoihin, joita maamme kipeästi tarvitsee.

Olennaisin seikka tässä kihlauksessa olisi se, että elinkeinoelämä ja suomalainen yhteiskuntamme allekirjoittaisivat sen ajatuksen, että tässä hetkessä tehdyt teot puhtaamman ympäristön puolesta on kuluneesti ilmaisten kuin rahan laittamista pankkiin. Hiilineutraalikunta-hankkeessa olevat kunnat, kaupungit ja yritykset voivat todistaa, että hinku-hankkeesta on ollut heille suoraa taloudellista hyötyä. Tämä näkökulma pitää ennen kaikkea saada sopimustasolle, koska ennen sitä emme todennäköisesti saa toteutettua sitä ihannetta, jossa ympäristöä suojellaan tulevia sukupolvia varten kestävällä ja monessa mielessä tuottavalla yritystoiminnalla.

M.O!

En kannata turkistarhausta

Kello ei ole ihan sata, mutta olen silti lyhytsanainen aiheessani, koska minua väsyttää ja kiukuttaa tämän kampanjoinnin lomassa. Olen pettynyt siihen kansalaistottelemattomuuteen ja toimintatapaan, jota vaalimainosten vandalisoiminen osoittaa. Henkilökohtaisiakin mainoksiani on pilattu, mikä itsekkäästi harmittaa vielä enemmän, kun tässä napeilla yritän kampanjoida. Kuka luulee saavansa asiansa muuttuvan paremmaksi tällä tavalla? Sehän voi aiheuttaa jopa vastareaktion.

Olen vaalikampanjani aikana tuonut johdonmukaisesti esille kantani turkistarhauksesta, ja paras todiste siitä lienee Raision lukion vaalipaneeli, joka myös videoitiin. Olen myös tuonut kantani esiin vaalikoneissa. Pidän turkistarhausta vanhanaikaisena luksustuotteena, jota ei taida oikeasti kukaan tarvita. Jos haluaa turkiksen näköistä vaatetta päällensä, niin sellaiset asusteet on jo nyt mahdollista tuottaa ekologisesti ja kestävästi muista materiaaleista kuin luonnonturkiksesta.

Olen kenties tyhmyyttäni yrittänyt puolustella myös joidenkin keskustalaisten myönteistä kantaa turkistarhaukseen. Moni näkee sen elinkeinona, joka tuottaa työpaikkoja, mutta en tiedä ketään, joka ei haluaisi parantaa kettujen oloja.

Summa summarum. Jos tämä turkisprotestoija haluaa vaikuttaa, niin solmi hyvät suhteet päättäjiin. Tsemppaa Keskustan sisällä sellaisia tyyppejä, jotka ovat kanssasi samaa mieltä. Joka tapauksessa, pyri vaikuttamaan hyväksytyin konstein, asiallisesti perustellen ja hyötynäkökohtia yhdistellen. Niin ja tärkeimpänä – äänestä vanhat vaihtoon, sillä vain siten voit saada aikaiseksi politiikkaan todellisen muutoksen. Myös turkistarhauksen saralla.

M.O!

PS. Toivottavasti julisteiden painopaikka on toiminut ekologisesti, ja toivottavasti julistetilaus on tukenut kotimaista työtä edes Itellan kuskin verran.