keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Kuntaliitoksia 2012 → isoon keskukseen vaan ainakin 100 000 landelle vain mökkejä palvelut voi aina ostaa netistä

Toivottavasti kuntaliitoksista vaalikeskusteluissa puhuttaessa päästäisiin paremmalle tasolle mitä esim. eläke-, kieli- tai maahanmuuttokeskusteluissa. Eläkkeistä puhuttaessa yleensä linjataan vain eläkeiästä, vaikka itse työuran pitäisi olla laajassa tarkastelussa. Mielelläni painottaisin näkökulman työllistymiseen, sillä jos saan koulutusta vastaavia töitä 28-vuotiaana, niin olen valmis tekemään töitä ainakin 65-vuotiaaksi saakka. Sillä ehdolla, että työnteko on motivoivaa, siitä saa toimeentulon ja se tuntuu jopa syntisen kivalta.

Kielistä pitäisi kai puhua vain ruotsia tai venäjää, vaikka itse kielten opiskelu on aikamoisessa alennustilassa. Kolme kotimaista kieltä huonosti taidettuna ei ole kielitaitoa. Maahanmuuttajien väitetään vievän työpaikat, vaikka samoihin duuneihin voisivat myös kantasuomalaiset työllistyä. Miksi maahanmuuttajien työttömyys on samaan aikaan niin suurta?

Kuntaliitosten kohdalla on puhuttu pitkään eri väestöpohjista. Paras-hankkeen ensimmäisen vaiheen myötä erääksi mystiseksi luvuksi muodostui 20 000 hengen peruskunta, josta kunnanisät soittelivat jopa ministeriöön: ”meillä on vain 19 500, riittääkö!?!”. Tarkat väestöpohjamäärät ovat nyt kaikonneet hieman taaemmaksi keskusteluista, mutta edelleen etenkin Kokoomus ja SDP vannovat suuriin kaupunkeihin keskittämisen nimeen, jossa kuntaliitoksia tehtäisiin nimenomaan suuria kaupunkeja synnyttämällä. Kuinka ne entistä suuremmat kaupungit toimisivat paremmin, kun nyt en tiedä yhtään suurkaupungin ihmeellistä menestystarinaa?

Toisaalta, olen vakuuttunut, että kuntarakenne muuttuu jälleen 2010-luvulla huomattavasti. Siksi on olennaista käydä kuntakeskustelua Asiaa-pohjalla, eikä sortua sellaisiin käsittämättömyyksiin kuin esim. vanha valtionainen Rakel Hiltunen 10. tammikuuta Helsingin Sanomissa, jossa hän toisti demarien näkemyksien kuntaliitosten lisäämisestä, mutta vannoi samalla lähidemokratian nimiin. Se on totaalisen mahdoton yhtälö. Esim. särkisalolainen ei uudessa 55 000 asukkaan Salon kaupungissa varmasti koe pystyvänsä juurikaan vaikuttamaan kaupungin asioihin lähidemokratialla.

Kokoomukselle haluan kertoa sellaiset terveiset, että vaikka kuinka he väittävät Varsinais-Suomessa olevansa koko maakunnan kehittämisen kannalla, niin kaikkea ei voi saada. Kokoomuksen häikäilemätön Turkuun keskittäminen ja Helsinkiin kumartaminen ei ole Varsinais-Suomen etu. Tarvitsemme vahvaa vuorovaikutusta nimenomaan Turun ja maakunnan muiden seutukuntien välille, jotta maakunta pysyy elinvoimaisena. Palveluverkosto ei voi seutukunnissa pysyä pystyssä pelkän kesäasumisen voimalla, vaikka Kustavin Alko kesällä hyvin myykin Ü.

Yritän vahvasti vaikuttaa siihen, että vaalien alla framille nousee Kuntaliiton ”Uusi kunta 2017” -ajatus, jossa nimenomaan pohditaan sitä, ”millainen on erilaisissa ympäristöissä elinvoimainen kunta, elävä itsehallinto ja suomalainen kunnallishallinnon järjestelmä”. Yksi suuri kuntamalli ei voi olla ainoa vaihtoehto. Ehkä Varsinais-Suomessakin vaihtoehto voisi olla nykyiset pienet peruskunnat huolehtimassa lähiperuspalveluista, ja suurempi maakunnan laajuinen aluekunta, joka huolehtisi esim. erikoissairaanhoidosta.

M.O!

maanantai 10. tammikuuta 2011

Google-kalenterin synkronointi Nokia N8:iin

Jotta bloggaamiseni ei menisi liian vakavaksi tai kuivaksi, ajattelin sisällyttää tänne joitain arkisia kokemuksiani elämästä ja siihen kuuluvista ilmiöistä ja asioista. Ensimmäisenä ajattelin julkaista ohjeen kännykän kalenterin synkronoinnista. Synkronoinnin toimimaan saamisesta alkoi tulla itselleni mielteinpä pakkomielle, enkä halunnut siitä myöskään maksaa, koska olin varma, ettei synkronointi tarvitse toimiakseen mitään omaa sovellusta. No, otin asiasta vähän selvää, ja löytyihin netistä asiaan ohjeet englanniksi. Nyt ohjeet löytyvät alta ihan suomeksi. Toivottavasti toimivat myös teillä.

Ennen kuin aloitat homman, huomaa, synkronointi toimii Googlesta puhelimeen ja takaisin, jos muistat puhelimessasi tallentaa merkintäsi "Mail for Exchange" -kalenteriin. Alla selvitystä vaihe vaiheelta kuinka synkronointi tehdään.

Avaa ensiksi puhelimen valikosta ”asetukset”. Sen jälkeen valitse ”Puhelin” ja sieltä ihan alareunasta ”Sähköposti”.

Tämän jälkeen olet valikossa, jossa lukee ”Viestien näyttö” yläreunassa. Klikkaa kuitenkin vasemman alareunan ”Valinnat” painiketta ja sieltä valitse ”Uusi postilaatikko”. Tässä välissä näyttöön ilmestyy selostustekstiä, jonka voit ohittaa painamalla vasemmasta alakulmasta ”Aloita”.

Nyt olet ”Sähköposti”-valikossa. Valitse vaihtoehdoista ”Mail for Exchange”. Sen jälkeen olet valikossa, josta löytyy ylimmäisenä ”Sähköpostiosoite”. Kirjoita ylimpään kohtaan luonnollisesti gmail-osoitteesi. Toiseen kohtaan salasanasi. Käyttäjänimen kohtaan kirjoitin gmail-osoitteeni uudestaan. Jätä ”Toimialue” tyhjäksi ja valitse alareunasta ”Seuraava”.

HUOM! Tämän jälkeen valikko ei välttämättä etene, vaan vaikuttaa siltä, ettei se toimisi. Paina kuitenkin toisen kerran ”Seuraava”-painiketta, jolloin laite kysyy seuraavaksi palvelinta. Kirjoita siihen osoitteeksi ”m.google.com” ja paina ”Seuraava”. Tämän jälkeen ilmestyy selostus teksti, jonka voit klikata pois.

Seuraavaksi valittavaksi tulevat synkronoitavat kohteet. Jos haluat synkronoida googlesta vain kalenterin, niin valitse vain ”Kalenteri” ja paina ”Seuraava”. HUOM! Jos puhelimesi 1. widgetin sivu on täynnä, voi puhelin herjata asiasta, mutta ilmoituksesta ei tarvitse välittää.

Saadaksesi nimenomaan kalenterin synkronoinnin toimimaan kunnolla, niin tee vielä seuraavat toimenpiteet. Valitse alareunan ”Valinnat” ja sieltä ”Asetukset”. Klikkaa sitten valikosta löytyvä ”Mail for Exchange” ja sieltä ”Synkronoitavat”. Valitse kohtaan ”Synkronoi sähköpostit” Ei, jolloin ns. MfE synkronoi näillä asetuksilla vain kalenterisi.

(Lisäasetuksista mainittakoon vielä kalenterimerkintöjen poistoasetus. Sen löydät ”Viestien näyttö”-valikosta valitsemalla ”Henk.koht tietojen hall.”. Sen jälkeen valitse ”Sovellukset” ja sieltä ”Synkronoi kal.merkinnät”. ”Poista kal.merkinnät” -kohtaan voit sitten valita kalenterimerkintöjen poistoajan.)

Saadaksesi Gmailin toiminaan moitteetta Nokia N8:ssa valitse sähköpostien ”Asetukset”-valikosta, siis siitä jossa lukee ylimpänä ”Viestien näyttö”, alareunan ”Valinnat”-kohdasta ”Uusi postilaatikko”. Sen jälkeen paina ”Aloita”, jolloin pääset ”Sähköposti”-valikkoon. Valitse sieltä ”Gmail” ja kirjoita osoitteesi ja salasanasi. Hyväksy vielä käyttöehdot, niin Gmailisi on valmis.

M.O!


PS. Myös Suomessa myytävät Nokia N8-puhelimat ovat "hyvää Varsinais-Suomesta".