Kuntaliitokset ovat vältettävissä onnistuneella rakennemallilla

Niin kuin liian harva tietää, on Turun seudulla meneillään kaupunkirakennemallityö, jonka tavoitteena on luoda Turun seudun kuntien välille yhteinen maankäyttöstrategia. Tarkemmin sanottuna strategia pitää sisällään ainakin alkuvaiheessa yhteen sovitettavan maankäytön, asumisen sekä liikenteen – yhteisen yleiskaavan. Myöhemmin mukaan on liitettävissä myös palvelut ja energiantuotanto.

Kyseessä on merkittävä hanke, jonka tehtävänä on taata Turun seudun menestys kilpailussa muiden kasvavien kaupunkiseutujen kanssa. Turun seudun elinvoimaisuus vaikuttaa koko Varsinais-Suomeen, siksi RM35:ksi kutsuttu rakennemallityö kaipaa vakaata harkintaa ja riittävää julkisuutta, jotta myös kansanvalta toteutuu.

RM35:n ympärille on perustettu ohjausryhmä, joka koostuu kuntien virkamiehistä ja johtavista poliitikoista. Säännöllisten ohjausryhmien tapaamisten lisäksi on järjestetty nk. työpajoja, joihin on kutsuttu laajempi otanta viranhaltijoita, kunnanvaltuutettuja sekä maakuntahallituksen jäseniä. Työpajojen kautta olen myös päässyt osallistumaan rakennemallityöhön ja laittanut huomiolle pari varsin keskeistä asiaa, jotka mielestäni ovat epäkohtia.

Ensiksi rakennemallityöllä on aivan tolkuton hoppu. Jo toukokuun loppuun mennessä pitäisi olla selvillä mikä rakennemallivaihtoehto valitaan. Edellinen työpaja tarjosi seitsemän varsin kärjistettyä vaihtoehtoa totaalisen Turkuun keskittämisen ja pikkukaupunkeihin hajauttamisen väliltä. Radikaalit vaihtoehdot voivat toimia hyvinä työkaluina, mutta lopputuloksena pitää kuitenkin Turun seudun monimuotoisuutta kehittävä rakennemalli, jossa on kestävä punainen lanka.

Se toinen probleema on mielestäni juuri tuon punaisen langan uupuminen. Onnistuakseen rakennemallin pitää olla erilaisten kuntien tahtoa kunnioittava. Jokaisen yksittäisiä toivomuksia ei kuitenkaan voida rakennemallissa aina vain laittaa muiden vaatimusten päälle. Siksi tarvitaan punainen lanka, joka takaa rakennemallille asetetut kovat tavoitteet koko seudun kestävästä kehittämisestä.

Yhteisen yleiskaavan pitää hyödyntää Turun seudun vahvuuksia, edistää olemassa olevia kehityssuuntia sekä luoda kokonaan uusia ratkaisumalleja. Vahvuus on ennen kaikkea merellisyys, jota meille tarjoaa ainutlaatuinen Saaristomeri, jota meidän pitää pystyä hyödyntämään paremmin matkailussa ja kestävissä asumismuodoissa. Olemassa oleva kehityssuunta on mm. Raision, Turun ja Kaarinan yhteen kasvava yhdyskuntarakenne, joka suorastaan huutaa sinetöijäkseen modernia joukkoliikennettä.

Molemmat mainitut asiat tarvitsevat toteutuakseen energiaa, joka on mahdollista tuottaa Turun seudulla hajautetusti ja siten ekologisesti. Hajautettu energiantuotanto sallii myös nykyisen yhdyskuntarakenteemme kehittämisen terveellä omatunnolla. Toiseksi se vähentää paineita Turun seudun kaukolämpöverkon kapasiteetilta, jolloin korvattavalle Naantalin voimalaitokselle riittää oletettavasti paremmin jo olemassa oleva bioenergia.

Parempi Turun seutu pitää mielestäni toteuttaa sellaisella rakennemallilla, joka hyödyntää yhteisiä etujamme. Sen pitää vahvistaa kuntien omia vahvuuksia siten, että ne ovat yhteen sovitettavissa naapurien kanssa. Siten voimme välttää kuntaliitokset, joiden yhtä sivuvaikutusta – demokratiavajetta – ei olla vielä tarpeeksi hyvin ymmärretty.

M.O!

Kasvissyöjän sietämätön keveys

Tällä kertaa on kevyemmän kirjoituksen vuoro. Viime kerralla kuntaliitosaiheinen blogijuttuni oli siis ”Asiaa”-kategoriassa, vaikka sainkin sen leikittelevästä otsikosta välittömän palautteen. Enää en pyri olemaan liian oivaltava asiallisissa kirjoituksissani. Se on nyt opittu, ja nyt varsinaiseen blogiin.

Pidin lihattoman tammikuun. Kuurini ei kuitenkaan ollut totaalinen vegaanivalio, vaan sallin lautaselleni myös kalaa. Merenelävää siitä syystä, että oppisin syömään myös terveellistä kalaa enemmän. Muuten en edes katsonut punaiseen lihaan. Lihattomaan tempaukseen rohkaisi niin ruoan ilmastovaikutukset, ystävien suosittelut kuin puhdas kokeilun halu – ja sanovat, että kasvissyömisestä tulee kevyempi olo.

Ensinnäkin kuuri sujui varsin kivuttomasti, mitä nyt karkkia teki välillä vähän enemmän mieli, kuten ystäväni otaksuikin Kasviskeitaan lounaalla. Lihasta oli helppo ns. pidättäytyä kokonaan, mutta kasvissyömisen laadukas tai paremminkin maukas toteuttaminen ei ollut itsestään selvää. Opiskelijaravintolat ovat kiitettävästi ottaneet homman haltuun, mutta ruokailu liikenneasemalla oli kasvisruoan puolesta pettymys. Olin likipitäen pakotettu falafelpurilaiseen, joka ei pärjännyt esim. Amsterdamissa nauttimaani pita-falafeliin.

Kasvisruoassa myös lähiruoalla olisi mielestäni oma mahdollisuutensa petrata asemiaan. Lähiruoalle perustetaan jo Turkuunkin omia myymälöitään, mutta lähiruokaravintola olisi kova sana. Lähiruoka sinänsä on määritykseltään hieman problemaattinen. Lähiruoan pitää nyt tulla halkaisijaltaan 100 kilometriä olevalta alueelta. Ajatus on siinä mielessä hyvä, että lähiruoka todella tulee läheltä., mutta määrite ei vaan ole kovin käytännöllinen. Siksi sallisin lähiruoan olevan myös sellaista, joka tuotetaan ja syödään oman maakuntansa alueella.

Kasviskokeiluni oli positiivinen kokemus, mutta mitään höyhenen kevyttä olotilaa en saavuttanut. Joskus kävi jopa päinvastoin, kun ruoka oli sisältänyt liian paljon hiilareita. Olo ei ollut sen jälkeen oikeastaan raskas, mutta nopea verensokerin nousu aiheutti ruokailun jälkeistä väsymystä. En ole tässä asiantuntija, mutta oletan näin.

Kasviskuurille vastapainona meinasin ns. karpata koko helmikuun eli kokeilla proteiinipitoista ruokavaliota, mutta hylkäsin ajatuksen. Nyt olen päättänyt satsata monipuoliseen ruokailuun ja ennen kaikkea kiireettömään ruokailuun. Nimittäin sen olen todennut, että rauhassa hyvin pureskeltu ruoka sulaa parhaiten, eikä tarvita ihmejugurtteja. Kantsii kokeilla, suosittelen.

M.O!