Yleisön pyynnöstä julkaisen Turun Keskustanuorten vastikkeen blogissani.
Valmentaja ja toiminnanjohtaja Jani Rusi moitti 6.10. Turkulaisessa
Keskustanuorten perunalastupusseja kuntavaalikampanjoinnin välineenä
ristiriitaiseksi samalla, kun Keskustanuorten liittohallitus ehdottaa
mäkkäriveroa hillitsemään epäterveellisen ruoan kulutusta.
Voitaneen todeta Keskustanuorten tehneen näillä puheillaan
Rusille palloilutermeillä kuvailtuna ”länget”, kun olemme saaneet hänet
älähtämään ja kiinnostumaan aiheesta. Arvostelussa olevat sipsipussit ovat tarkoitushakuisesti
pieniä annospusseja, jolla Keskustanuorten liittohallitus haluaa kertoa
sopivasta annoskoosta. Suuret annoskoothan ovat nimenomaan se herkkuruokien ja
roskaruoaksi parjattujen elintarvikkeiden ongelma, mikä teemana on
johdonmukaisesti mukana myös mäkkäriveroajatuksessa.
Itsessään ruoan roskaksi leimaaminen on Turun
Keskustanuorten mielestä kyseenalaista, siksi on perusteltua herättää
(onnistuneesti) keskustelua ruoan ja annoskokojen suhteesta. Turun Keskustanuoret
haluaa perikeskustalaisittain alleviivata kohtuullisuutta herkuttelussa, mutta
ennen kaikkea puhua lähiruoan puolesta Turussa.
Siksi Turun Keskustanuoret tulevat jakamaan kampanjansa
yhteydessä lähiruokaa mm. vihanneksia ekologisissa kangaskasseissa. Säästämme
Jani Rusillekin oman lähiruokakassin, ja haastamme hänet mukaan edistämään
lähiruoan käyttöä julkisissa hankinnoissa.
Kalle Suomela
Turun Keskustanuorten pj.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti